Tiedätkö kastepäiväsi? Jos et vielä tiedä, ota selvää ja juo vähintään kahvit kastepäivän kunniaksi. Silloin sinulle nimittäin tapahtui suuria: "Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi, todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen. Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta…"

Kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi ja siinä sinulle on annettu kaikki, mitä tarvitset pelastukseksesi. Sinä olet saanut lahjaksi uskon, syntien anteeksiantamisen, ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Jumala, maailmankaikkeuden Luoja on tarttunut elämääsi jo ennen kuin mitään ymmärsit ja osasit itse tehdä. Sen suurempaa turvaa sinulla ei voi olla. Se merkitsee sitä, ettei sinulla elämässä ja kuolemassa ole mitään hätää, sillä Jumala, elämän antaja ja ylläpitäjä on lähelläsi ja läsnä, hyvinä ja pahoina päivinä aamusta iltaan, illasta aamuun, myös sairauden keskellä ja elämänlangan ohetessa, jopa katketessa kaste on läsnä ja voimissaan. Samaisella ristinmerkillä sinut silloinkin siunataan ja muistutetaan siitä, että olet Jumalan lapsi.

Dogmatiikan professorin Seppo A. Teinosen kerrottiin säilyttäneen seinällään kastetodistustaan. Kun ovelle ilmestyi lentolehtisiä jakavia ihmisiä tiedustelemaan, onko herra professori saanut Pyhän Hengen ja uudestisyntymisen ihmeellisen lahjan, Teinonen näytti kastetodistustaan, vastasi asian olevan hoidossa ja toivotti mukavaa päivänjatkoa.

Tarkoittako tämä nyt sitä, että kaste on jonkinlainen pelastusautomaatti. Eikö kasteessa annetusta armosta ja siinä lahjoitetusta uskosta voi langeta? Kokemuksemme kertoo, että näin voi käydä.

Luther vertaa kastetta uppoamattomaan laivaan, josta tosin monet hyppäävät mereen eli hylkäävät uskon ja suistuvat syntiin. Laivan matkustajiksi on tultu kasteessa. Mutta on siis mahdollisuus hypätä laivasta mereen ja hukkua.

Vaikka monet hyppäävät laivasta mereen, itse laiva kestää. Kaste ei menetä merkitystään eikä se lakkaa olemasta pelastava laiva, vaikka joku sen jättäisi. Kasteen sijasta ei tule etsiä toista apuneuvoa, jonka varassa voisi ajelehtia pelastuksen satamaan. Kasteen lahja ja lupaus säilyy, vaikka me emme siihen uskoisikaan. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: Kerran oli uskoa, nyt ei ole enää. Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: Olipa kerran kaste, mutta nyt ei ole enää. Kristuksen työtä eivät voi tehdä tyhjäksi mitkään ihmisen epäilykset, ei syntisyys, ei edes itse paholainen.

Kasteen laivaan voi päästä myös takasin. Jumalan armosta epäuskoon langennut hyppääjä voi uskon kautta palata takaisin laivaan. Kadoksissa ollut usko syntyy uudelleen. Ihminen tekee parannuksen elämässään. Se on Jumalan teko. Luther varoittaa irrottamasta parannusta kasteesta ja torjuu ajatuksen, että parannus olisi kaiken aloittamista uudelleen alusta. Kristityn elämä kasteen jälkeen on jatkuvaa ja jokapäiväistä parannuksen tekemistä. Parannus ja uudestaan uskominen on aina palaamista kasteen armoon ja siinä pysymistä, ei mikään uusi tai kasteesta irrallinen ratkaisu. Parannuksen tekeminen on uskomista Jumalan tekoihin, Jumalan lupauksiin, Jumalan armoon.

Voimme siis sanoa, että tulimme siis uskoon silloin, kun meidät kastettiin. Joku on Jumalan armosta saanut olla tuossa uskossa siitä lähtien. Se on upeaa, onnellista ei väheksymisen, vaan kiitoksen aihe. Jonkun toisen kohdalla tie on voinut olla monimutkaisempi ja ehkä monella tapaa kipeämpi, haavoja on tullut omilla harhapoluilla. Kun Jumala sitten tarttuu kiinni ja kadonnut usko syntyy uudestaan, on kyse paluusta: palasin uskoon. Niin kuin tuhlaajapoika kotiin. Ei hän löytänyt jotain uutta, jotain sellaista, mitä hänellä ei olisi jo ollut, vaan palasi sinne, minkä hän oli hylännyt ja jättänyt taakseen.

Joku on kuvannut tätä nykyaikaisella kuvalla: Kasteessa meidät on liitetty Kristus-verkkoon. Laajakaista on valmiina, mutta tarvitsee viritykseen opetusta. Yhä uudelleen pitää siis kertoa siitä lahjasta ja lupauksesta, jonka kasteessa olemme saaneet ja tietysti keskellämme on yhä enemmän niitä, joita ei ole lapsena kastettu. Jumalan sanan kautta uinuksissakin oleva usko herää, kasvaa, vahvistuu. Jumalan sana saa aikaan parannusta, kaipausta Taivaallisen isämme syliin, johon meidät on jo kasteessa laskettu. Se ei ole vain kirkon työntekijöiden vaan meidän jokaisen tehtävä. Elämällämme todistaa Kristuksesta. Meidän tehtävämme on myös se, että pysymme niin kuin ennen sanottiin "tipun alla", kuulemme, luemme Jumalan sanaa ja käymme ehtoollisella, koska näiden armonvälineiden kautta Pyhä Henki toimii.

Meidän matkamme on kesken. Mutta me olemme jo nyt siirtyneet kadotuksen alta taivaan perilliseksi ja pimeydestä valoon. Siitä voimme iloita ja se tuo elämäämme turvaa. Kaste kantaa meitä elämässä ja kuolemassa. Ja se on kuin elämänmittainen ohjelmanjulistus, kutsu tehdä hyvää tosille ja elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Se on meidän kiitoksemme kasteen suuresta lahjasta.

Ja toisaalta olemme joka päivä hyppäämässä ja usein hyppäämmekin laidan yli, kun teemme syntiä, turvaudumme omiin ansioihin. Lopullinen voitto on kuitenkin jo saatu. Meidän kilvoituksemme on Pyhän Hengen voimassa yrittää kukistaa itsekkyyttämme päivittäisannoksina, tehdä jokapäiväistä parannusta. Kun me joka aamu uudestaan palamme kasteen laivaan, silloin tämän laivan matkustajina pääsemme kerran varmasti perille.

Pia Särkelä