Piispa Seppo Häkkisen joulukirjoitus
Jumala meidän kanssamme
Tänä vuonna maailma on ollut tavallista levottomampi. Valta on vaihtunut monissa maissa eikä se aina ole tapahtunut rauhallisissa merkeissä. Useissa kaupungeissa on ollut mellakoita ja mielenosoituksia. Tuleen sytytetyt autot ja ilmassa lentävät kivet ovat kuvittaneet iltauutisia.
Totuttua ja turvallista arkeamme ovat ravistelleet myös järkyttävät kuvat silmittömästä väkivallasta lähellämme. Yhä useammin koetut epätavalliset luonnonilmiöt ovat hämmästyttäneet ja huolestuttaneet monia.
Kaiken lisäksi talouselämän luottamuspula on synnyttänyt epävarmuutta maanosassamme. Myös täällä meillä se on aiheuttanut huolta ja epätietoisuutta. Poliitikoilla on ollut kova työ yrittäessään luoda vakautta ja vahvistaa luottamusta.
Epävarmuus kuuluu myös ihmisen yksityiselämään. Elämä on loppujen lopuksi arvaamaton. Itsellemme tai läheisillemme voi tapahtua jotain sellaista, jota emme ole toivoneet emmekä osanneet odottaa. Yhtäkkiä kaikki voi olla toisin kuin vielä hetki sitten. Hallitsematon muutos pelottaa. Epävarmuudessa eläminen on kuluttavaa.
* * *
Kaiken tämän keskellä vietämme joulua. Ensimmäisenäkin jouluna maailma oli levoton. Joulun sanoma on aina sama, vaikka maailma muuttuisi ja kuohuisi.
Matteuksen evankeliumin alussa enkeli ilmoitti Joosefille, että Marian synnyttämä poika tulee olemaan Immanuel. Suomennettuna se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. (Matt. 1:23)
Saman evankeliumin lopussa ylösnoussut Jeesus lupaa opetuslapsilleen: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:20)
Matteuksen evankeliumin perusviesti on alusta loppuun sama: Jumala on meidän kanssamme.
Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi, meidän elinehtojemme, epävarmuutemme ja huoltemme keskelle. Ylösnousseena Herrana hän on meidän kanssamme joka päivä. Kaikki ei ole meidän varassamme emmekä ole yksin maailman tuulien riepoteltavina.
* * *
Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan meille yksilöinä, kansana tai ihmiskuntana. Mutta yksi on varma. Jeesus on luvannut olla kanssamme. Tämä tuo rohkeuden monien huolten ja pelkojen keskelle. Tämä antaa lujan perustan monin tavoin epävarmaan elämään.
Joulun luotettava lupaus on: "hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme."
Jouluna 2011
Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa
