Matt. 4:12-16

Tänä jouluna sain pidellä sylissäni viattomuutta. Siskoni kaksiviikkoinen vauva aukoi välillä raukeasti silmiään, enimmäkseen nukkui. Tuntui, ettei hän ollut vielä ihan kokonaan tässä maailmassa.

Muutaman viikon kuluttua kastan hänet. Annan hänen vanhemmilleen kastekynttilän ja lausun Jeesuksen sanat: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Elämän tie alkaa valaistuna tienä. Tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, vanha vuosi juuri taakse jääneenä, maistelen noita sanoja:" ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo". Maistelen niitä evankeliumin sanojen rinnalla:" kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon, niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus".

Siitä, kun sinä ja minä lepäsimme sylivauvana toisten käsissä, siitä on aikaa. Viattomuus on karissut, pimeys ja kuoleman varjot tulleet tutuiksi. Niin käy tällekin vauvalle, kun hän kasvaa, vaikka hänen vanhempansa vaalivatkin valoa hänen elämässään ja yrittävät varjella pimeältä, silti hän ei välty pimeään tutustumiselta.

Vielä hän ei tiedä mitään Fukushimasta, Afrikan nälänhädästä, ilmaston lämpenemisestä, Anders Behring Breikvikistä, lohduttomista perhesurmista, koulukiusaamisesta, avioeroista, masennuksesta ja muista sairauksista, menetyksistä, noista varjoista, jotka ovat meille, jo elämää nähneille tuttuja. Mutta ne tulevat hänenkin eteensä. Katkeraa on elämän matkan varrella tulla tutuksi myös oman sisimpänsä pimeyden, synnin pimeyden kanssa: kun ei löydä itsestään rakkautta, ei uskoa, eikä toivoakaan. Kaikki tämä on hänellä vielä edessäpäin. Minulle tätä samaa, tuttua on tarjolla varmasti myös alkavana vuonna, vaikka en sen teitä vielä tunnekaan. Vaikka tekisin minkälaisia hienoja uudenvuodenlupauksia, eivät pimeyden ja kuoleman varjojen uhka väisty maailman tai elämäni yltä.

Näiden ankeiden tulevaisuuden näkymien keskellä mieleen hiipii helposti lamaannus ja toivottomuus: onko millään, mitä teen väliä, kannattaako tähän maailman enää synnyttää lapsia. Onko meillä toivoa? Juuri siksi Jeesuksen uudenvuodenlupaus koskettaa, tarjoaa jotain sellaista, johon voin tarttua kiinni.

Puhe pimeydestä ja kuoleman varjosta, vaikka se todellisuutta onkin, ei jää viimeiseksi sanaksi. Se ei ole koko totuus. Pimeydessä ja kuoleman varjossa elävälle loistaa Uudenvuoden valo, Jeesus Kristus. Hän on valo, jota mikään pimeys ei voi peittää alleen. Tämä maailma on myös Jumalan maailma. Tätä luottamusta tahdon kuiskailla kaksiviikkoisen korvaan. Olet sittenkin valon lapsi. Jeesuksessa sinulla on elämän valo.

Uskon, että kasteessa, samalla, kun Jumala on kutsunut minut nimeltä omakseen, hän on painanut syvälle minuun myös oman nimensä - sieltä se jostain syvältä nousee, kun mitään muuta ei enää ole: Jeesus auta. Hän on se valo, johon pimeässä katson ja jolta odotan apua.

Vaikka Kristuksen valoa on joskus vaikea nähdä, se on silti suuri hengellinen toivo tässä ajassa, joka julistaa Jumalan mykkyyttä ja poissaoloa. Virressä 600 rukoilemme" Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman. Uuden vuoden alkaessa tarvitsen toivoa, tarvitsen juuri sitä, että toisen maailman ääni minussa vahvistuu. Eikä vain silloin, kun minulla on joku todellinen hätä, vaan, että Kristuksen valo loistaisi kirkkaana vuoden jokaisena päivänä, ihan tavallisessa arjessa.

 "Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut" Uusi vuosi, jokainen uusi päivä on lahja, avoin ovi, jonka Jumala eteeni avaa. En tiedä, mitä tapahtuu, kun tuosta ovesta astun, mutta luotan siihen, että Jeesus on valo jokaisella askeleellani. Hänen nimeensä kätken koko tulevan vuoden. En ole missään tilanteessa yksin: vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pajaa, sillä sinä olet minun kanssani."

Syntini syyllisyyteen ja itsekkyyteni lyömiin haavoihin loistaa anteeksiannon valo. Yhä uudestaan ja uudestaan Kristus ohjaa minua rakkauden tielle, tekoihin toisen ihmisen parhaaksi. Kristuksen valossa omat lupaukseni hyvästä elämästä ja ponnisteluni sen eteen löytävät oikeat mittasuhteet. Hänen valossaan voin laittaa syrjään myös sellaiset elämän kiiltokuvat ja menestyksen teologiat, jotka uskottelevat, ettei kunnon kristityn elämässä ole vaikeuksia tai sitten uskossa on jotain vikaa. Ei tarvitse muistaa kuin joulun seimeä , jonka olkien lomasta risti jo näkyy.

Kristuksessa elämääni loistaa jo nyt valo ikuisuudesta. Vaikka minä pelkään elämän loppumista kesken kaiken, minun ei tarvitse pelätä kuolemaa. Taivaan kodissa minua odotetaan.

Kristus valo antaa minulle toivon ja rohkeuden katsoa tulevaisuuteen, joka on sittenkin Jumalan ja motivaation toimia Jumalan maailmassa hyvän puolesta. Kristuksen oma tehtävä oli tulla kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka pimeydessä istuvat. Rukoilen, että tulevana vuonna voisin olla Kristuksen valon kantaja. Tehtävää riittää ja minua tarvitaan.

Jeesus Kristus,
sinä olet voima heikkoudessa ja valo pimeydessä.
Sinä olet uskomme ja elämämme perustus.
Sinun nimesi on Vapahtaja.
Rohkaise meitä etsimään vapautusta
omantunnin syytöksistä ja kaikesta,
mikä orjuuttaa ja pitää kahleissa.
Opeta meitä luottamaan sinuun syvemmin
ja jättämään tulevaisuutemme sinun käsiisi.
Aamen.

 Pia Särkelä