Raamattuvuonna vahvistetaan tavallista uskoa
Vuonna 2012 vietetään Raamattuvuotta. Suomenkielinen Raamattu täyttää 370 vuotta, nykyinen kirkkoraamattu 20 vuotta ja Suomen vanhin kristillinen järjestö ja kustantaja Suomen Pipliaseura 200 vuotta.
Merkkivuoden ohjelmassa on kampanjoita, juhlajumalanpalveluksia sekä seminaari- ja teemapäiviä. Vuoden ekumeenista pääjuhlaa vietetään Turussa 24.-27. toukokuuta. Raamattuvuoden tavoitteena on tehdä Raamattu tutuksi kirkosta ja hengellisyydestä etääntyneillekin.
Jotta sana leviäisi
Pipliaseuran juhlavuoden teemana on Voimasanoja - 200 vuotta - PIPLIA.
Raamattuvuonna järjestetään juhlakeräys Pipliaseurojen maailmanlaajuiseen raamatunkäännösohjelmaan, jonka kautta Pipliaseurat tavoittavat noin viisi miljardia ihmistä. Juhlavuoden teemana on erityisesti Intia, jossa paikallisella Pipliaseuralla on käynnissä 81 raamatunkäännöshanketta.
"Raamatun voimasanat ottavat mittaa ja etenevät rohkeasti alueille, joilla ne eivät ole tavanomaisia ja tuttuja. Näkymällä kirkkojen ja järjestöjen toiminnassa juhlavuosi tavoittaa myös säännöllisesti kirkon toimintaan osallistuvia seurakuntalaisia", kertoo Suomen Pipliaseuran pääsihteeri Markku Kotila.
Vuonna 1812 perustetun Suomen Pipliaseuran tavoitteena on Raamatun käännös- ja levitystyö eri kielillä osana Yhtyneiden Raamattuseurojen maailmanlaajuista verkostoa. Järjestö toimii yhteistyössä kaikkien kirkkojen ja kristillisten järjestöjen kanssa.
Ekumeeninen Raamattuvuosi
Tasavallan presidentin Tarja Halosen allekirjoittama vuoden 2012 rukouspäiväjulistus nostaa keskiöön Raamatun ja sen merkityksen kielelle, kulttuurille, arvoille ja asenteille. Juhlavuotta vietetään luterilaisessa kirkossa sekä muissa kirkkokunnissa ja järjestöissä. Raamattuvuosi on samalla osa luterilaisen kirkon Pyhä-hankkeen kolmatta teemavuotta.
Raamattuvuoden yhteistyökumppaneita ovat Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen vapaakristillinen neuvosto, Suomen lähetysneuvosto sekä Kirkkopalvelut ja Raamattuvisa. Raamattuvuoden hankkeita koordinoi Suomen Pipliaseura.
