Kirkolliskokousvaalien ehdokassivuston on täyttänyt vasta kolmasosa ehdokkaista

4.1.2012

Vasta kolmannes kirkolliskokousvaalien ehdokkaista on vastannut Kirkon tiedotuskeskuksen ja Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen ehdokasesittelysivustolle. Vastausaikaa on ensi maanantaihin 9.1.2012 asti. Muistutusviesti lähtee ehdokkaille vielä ennen loppiaista.

Kirkolliskokousvaalien ehdokassivut avataan tammikuun puolivälin jälkeen, kun ehdokkaiden äänestysnumerot on lisätty sivuille. Kirkolliskokousvaalien sivut ehdokasesittelyineen löytyvät osoitteesta sakasti.evl.fi/kirkolliskokousvaalit.

Vähiten ehdokasesittelyjä on toistaiseksi tullut Porvoon ja Lapuan hiippakunnista. Oulun hiippakunnan ehdokkaat ovat puolestaan olleet nopeimpia vastaajia.

Projektipäällikkö Kalevi Koistinen on saanut ehdokkailta myönteistä palautetta ehdokasesittelymahdollisuudesta verkossa. Samoin hän on saanut joitakin teknisiä lisäkysymyksiä.

Ehdokkaista tulee verkkosivulle lyhyt esittely ja mahdollinen kuva, kotisivu, blogi tai nettiprofiilin verkko-osoite. Ehdokkaat voivat myös vastata kysymyksiin aiheista, jotka tulevat kirkolliskokouksen käsittelyyn seuraavalla nelivuotiskaudella. Ehdokkaat voivat myös halutessaan erikseen perustella vastausvalintansa.

Kirkolliskokoukseen pyrkii nyt yhteensä 525 maallikkoehdokasta ja 256 pappisehdokasta eli yhteensä 781 ehdokasta. Miehiä on ehdokkaina 453 ja naisia 328. Neljä vuotta sitten vaaleissa oli ehdokkaita yhteensä 699.
Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Varsinainen vaalipäivä on 13.2.2012.

 

Lisää ajankohtaisia