Pappilan rengit

Miesten diakoniaryhmä kokoontuu kirkonkylän seurakuntatalon yläsalissa torstaisin klo 18.30 - 20.30
26.1, 23.2., 23.2., 29.3. sekä 3.5. kokoontuminen Sulkavankosken kesäkodilla, jossa puidentekotalkoot.

Seurakunnassa toimii miesten vapaaehtoisryhmä, pappilan rengit.
Ryhmän toiminta alkoi vuonna 2002 ja idean isänä oli Veikko Väisänen, joka on ollut ryhmän vastaavan tehtävissä toiminnan alusta saakka.

Pappilan renkeihin kuuluu työ- ja eläkeikäisiä miehiä. Joskus isät ottavat myös poikiaan mukaan toimintaan.
Ryhmä kokoontuu toimintakauden aikana kuukausittain. Huumoria ja hauskuutta ei kokoontumisista puutu!

Rengit osallistuvat monenlaisiin seurakunnan tehtäviin: he avustavat eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa kuten Yhteisvastuu -tapahtumissa ja rosvopaisti- lähetyslounaalla. Kodeissa käydään tarvittaessa kertaluontoisesti auttamassa diakonisin perustein: jollekin pilkotaan puita talkoilla, jotakin autetaan muutossa, tarvittaessa suoritetaan pieniä korjauksia. Leipää ei kuitenkaan ammattilaisilta viedä.

Yhteydenotot rengeille vs. diakonissa Minna Frimanin kautta
puh. 050 364 4486.
Iloitsemme jokaisesta uudesta rengistä! Jos tahdot mielekästä tekemistä mukavassa miesporukassa, tule rohkeasti mukaan.

 

rosvopaisti