 |

|
 |
Kolme piispaa juhlistaa Loviisanseudun seurakuntayhtymän aloitusta29.12.2009 | Loviisan kirkossa vietetään uudenvuodenaattona 31.12.2009 klo 19 juhlava messu sen kunniaksi, että Loviisanseudulla aloittaa vuoden alussa kokonaan uusi seurakuntayhtymä.
Kirkkoherrojen lisäksi messun toimittamiseen osallistuvat Helsingin piispa Eero Huovinen, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ja Porvoon piispa Björn Vikström, sillä Loviisanseudun seurakuntayhtymä muodostetaan kolmen eri hiippakunnan seurakunnista.
Uuteen yhtymään tulevat Liljendalin seurakunta, Loviisan ruotsalainen seurakunta, Loviisan suomalainen seurakunta, Pernajan seurakunta sekä Ruotsinpyhtään seurakunta. Näistä ruotsinkieliset seurakunnat kuuluvat Porvoon hiippakuntaan. Aiemmin Mikkelin hiippakuntaan kuulunut Ruotsinpyhtään seurakunta siirtyy Helsingin hiippakuntaan, johon myös muut uuden seurakuntayhtymän suomenkieliset seurakunnat kuuluvat. Seurakuntien määrä vähenee yhdellä
Seurakunnat joutuvat tarkistamaan rajojaan kuntaliitosten yhteydessä. Suomessa on 1.1.2010 lähtien 465 seurakuntaa, mikä merkitsee yhtä seurakuntaa vähemmän kuin edellisvuoden alussa. Seurakuntien määrä vähenee, jos seurakunnat ovat päättäneet kuntaliitosten yhteydessä sulautua yhteen. Nyt vuodenvaihteessa Himangan seurakunta yhdistetään Kalajoen seurakuntaan.
Seurakuntien lukumäärä ei sen sijaan vähene, mikäli seurakunnat perustavat uuden seurakuntayhtymän tai seurakunta liittyy olemassa olevaan seurakuntayhtymään. Loviisanseudulla seurakuntien määrä pysyy samana kuin aiemmin, ja samoin Porin seurakuntayhtymään liittyvä Noormarkun seurakunta säilyy omana seurakuntanaan.
Seurakuntien määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 122 seurakunnalla, sillä vuonna 2000 Suomessa oli vielä 587 seurakuntaa. |
| |
 |
|
|
 |