EtusivuAjankohtaistaOsallistuApuaAsiointiTietoaYhteystiedot
   

Seurakuntavaaleihin etsitään erityisesti nuoria ehdokkaita

23.08.2010

Syksyllä pidettävien seurakuntavaalien ehdokasrekrytointi on pyörähtänyt käyntiin. Vaalisivuilla verkossa on runsaasti materiaalia seurakunnille, lehdistölle ja ehdokkuutta harkitseville. Verkko-osoite on www.seurakuntavaalit.fi. Ehdokkaita etsitään myös 10 syytä asettua ehdolle -videoiden avulla.

Erityisesti nuoria halutaan ehdokkaiksi 

Vaalien ehdokkaiksi haetaan erityisesti alle 30-vuotiaita, sillä tämän ikäisiä nuoria luottamushenkilöitä on seurakunnissa vain alle seitsemän prosenttia koko luottamushenkilöiden määrästä.

Syksyn vaaleissa uurnille pääsevät viimeistään 14. marraskuuta 16 vuotta täyttävät äänestäjät. Tämä on ensimmäinen kerta, kun alle 18-vuotiaat pääsevät äänestämään valtakunnallisissa vaaleissa. Äänestäjän tulee kuulua kirkkoon.

Ehdokkaaksi voivat asettua 18 vuotta täyttäneet konfirmoidut kirkon jäsenet. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.

Asettumalla ehdokkaaksi voi konkreettisella tavalla vaikuttaa kirkon asioihin, sillä  luottamushenkilöt käyttävät seurakunnissa ylintä päätäntävaltaa.

Vaalien verkkosivuilta saa myös tietoa siitä, miten ehdokkaaksi asettuminen etenee käytännössä.

Erityisesti suurilla seurakuntayhtymillä on omia vaalisivustoja verkossa. Esimerkiksi Espoon sivut aukeavat 15. huhtikuuta.


Heinolan seurakunta | Harjukatu 9, 18100 Heinola | puh. 03 859 250 | sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi