EtusivuAjankohtaistaOsallistuApuaAsiointiTietoaYhteystiedot
   

Kristillispohjaiset nimet säilyvät suosiossa

02.07.2010

Suomalaiset päätyvät edelleen usein valitsemaan lapselleen etunimet, joiden alkuperä löytyy kristinuskon piiristä. Nimipäiväkalenterin perusnimistö pohjautuu Raamattuun.

”Joillakin vanhemmilla on selkeä linja, että lapsille annetaan kristillisiä nimiä, kuten Matteus, Luukas ja Johannes. Nimi voi olla kristillinen myös sisällöltään, kuten Toivo”, kertoo Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma.

Yksilölliset ja erikoiset nimet ovat lisänneet suosiotaan 2000-luvulla. Kristillisten nimien ohella lapselle saatetaan etsiä nimeä suomalaisten tai esikristillisten nimien joukosta. Yhä useammin nimi muokataan olemassa olevien vaihtoehtojen pohjalta tai keksitään kokonaan itse. Myös populaarikulttuurista nousevat nimet ovat nykypäivänä suosittuja.

Papin kanssa käydään kastekeskustelu

Nimen ja identiteetin suhde on aina ollut vahva, joten nimenvalintaan usein panostetaan. Pappi on vanhempien apuna nimeä pohdittaessa. Nimestä käydään keskustelua, mikäli vanhempien toivenimi tuntuu papista epäsopivalta. Viimekädessä nimen sopivuuden päättää nimilautakunta. Ajoittain rajanveto on hankalaa.

Nimen antaminen on iso asia. Papin lisäksi vanhemmat saattavat konsultoida myös nimistöasiantuntijaa nimeä pohtiessaan.

”Lapsen nimi valitaan muun muassa äänteellisen kauneuden ja mieltymyksen takia, tai sitten se löydetään suvusta vaikkapa muutaman sukupolven takaa”, dosentti Minna Saarelma selvittää.

Uudet nimet sijoitetaan kalenteriin eri perustein

Nimi on mahdollista saada kalenteriin, kun nimenkantajia on vähintään 500. Suomessa oli 1980-luvulla käytössä noin 30 000 etunimeä. Nyt niitä on yli 50 000. Nimien kirjo tietää ruuhkaa nimipäiväkalenteriin. Nykyiset nimipäivät pohjautuvat edelleen pitkälti vanhaan pyhimyskalenteriin, ja uusien nimien sijoittaminen siihen voi olla hankalaa. Nimi laitetaan kantanimen kanssa samalle päivälle, mikäli mahdollista. Jos kantanimeä ei löydy, sijoittamisperusteena voi olla nimen merkitys. Viimeisimmässä, vuoden 2010 alussa tehdyssä uudistuksessa esimerkiksi Kaislalle valikoitui sama nimipäivä Heinin kanssa.

"Peppi sijoitettiin aprillipäivään, joka onkin aika peppimäinen päivä", Minna Saarelma nauraa.

Nimistöntutkimuksen dosentin Minna Saarelman haastattelun aiheesta voi kuunnella Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa sunnuntaina 4.7. klo 11. Sen jälkeen ohjelma on kuunneltavissa Ylen Areenassa osoitteessa areena.yle.fi.

Minna Saarelma vastaa tämän vuoden Kirkon tiedotuskeskuksen kirkkovuositiedotteista. Ne ovat luettavissa osoitteessa evl.fi/kirkkovuosi.


Heinolan seurakunta | Harjukatu 9, 18100 Heinola | puh. 03 859 250 | sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi