 |

|
 |
Aktiivinen ja vireä seurakunta
|

Katsokaa taivaan lintuja
Taivaan linnut -tunnus ja logo otettiin käyttöön vuonna 2002. Tunnuksen kaksi lintua kuvaavat kohtaamista sekä yhdessä olemista. Tunnus symboloi vapautta, luonnonläheisyyttä ja pyhää huolettomuutta, Jumala pitää luoduistaan huolen.
Lyhyesti
- n. 17.000 jäsentä
- Mikkelin hiippakunnassa
- Työntekijöitä: 56
- 20 toimipistettä
|
Heinolan seurakunta muodostuu entisistä Heinolan kaupunki- ja maaseurakunnista, jotka yhdistyivät vuoden 2007 alussa, mitä ennen ne toimivat kymmenen vuotta seurakuntayhtymänä. Seurakunnan historia ulottuu aina vuoteen 1630 asti.
Tutustu seurakunnan historiaan
Osana kirkkoa, osana Heinolaa
Seurakunta on yhteisö, jonka tehtävät ovat ennen kaikkea hengellisiä. Heinolassa tapahtuvan kirkollisen toiminnan kautta olemme osa Suomen evankelis-luterilaista kansankirkkoamme. Kirkon tehtävä on evankeliumin levittäminen työmuotojensa kautta. Julistus, palvelu ja yhteys ovat seurakuntaelämän peruspilarit.
Heinolan seurakunta on nykyaikainen yhteisö, joka myös vaalii perinteitä. Seurakuntaelämä on moni-ilmeistä ja tarjontaa riittää kaikenikäisille. Lasten ja nuorten toiminta on poikkeuksellisen vilkasta. Kinkeriperinne elää voimakkaana. Perinteisten kinkereiden lisäksi seurakunta järjestää myös koululaiskinkereitä. Jumalanpalvelusten ja varsinkin kirkollisten toimitusten kautta seurakunta on läsnä jäsentensä elämän taitekohdissa – sekä ilon että surun keskellä.
Heinolan seurakunta tekee yhteistyötä erityisesti kaupungin toimialojen ja erilaisten järjestöjen kanssa. | |
 |
|
|
 |