Saarna Päivästä päivään messussa 4.2.2011
JEESUS AUTTAA HÄDÄSSÄ
Matt. 14:22-33
Ajattelepa itsesi opetuslasten kanssa aaltojen ja myrskyn sekaan pimeään iltaan. Vaikka kalastajat olivat tottuneita purjehtijoita, näky oli varmaan kuin karmivassa kauhuelokuvassa. Niissä esitetään tapahtuvaksi yliluonnollisia ja pelottavia asioita.
Opetuslapset eivät pelänneet veneessä myrskyn tähden. He olivat tottuneita kalastajia. Eivät he olleet ensimmäistä kertaa Gennesaretin järven aalloilla. He pelästyivät vasta kun he näkivät Jeesuksen kävelevän veden päällä.
Se oli täysin odottamatonta ja mahdotonta. Eihän ihminen siinä tapauksessa oikein voi uskoa silmiään. Ehkä he olivat kuulleet kummitusjuttuja ja hahmo kävelemässä veden päällä toi heille mieleen tarinat järveen hukkuneista ihmisistä ja heidän kummittelustaan. Voisin kuvitella jonkun heistä sanoneen ’aaveen’ nähdessään: Nyt me kuolemme.
Jeesus kuitenkin ilmoittaa itsensä ja rauhoittaa heitä: Älkää pelätkö!
Mitä sinä pelkäät? Mikä on pahin mitä sinulle voisi tapahtua?
sairaus, kuolema, avioero, yksin jääminen, konkurssi, läheisen kuolema, työttömyys, invaliditeetti, et pääse haluamaasi opiskelupaikkaan, rahattomuus,…
Meistä jokainen kohtaa joskus elämässään ongelmia ja vastoinkäymisiä. Unelmat eivät toteudukaan ponnisteluista huolimatta. Lapsen elämässä on ongelmia tai lasta ei kuulu lainkaan. Töissä voi olla ylitsepääsemättömiä hankaluuksia. Kiusaamista, uupumista, riittämättömyyttä. Kun tapahtuu sellaista, mitä emme ole Jumalalta pyytäneet, kysymme mielen myllerryksen keskellä: Missä olet Jeesus? Etkö olekaan veneessäni? Sinä joka lupasit olla kanssani joka päivä.
Joskus suutumme Jumalalle, kun hän ei näytä kuulevan hätäämme. Ihmettelemme, voiko Jumala lainkaan olla hyvä, kun maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa. Miksi Jumala sallii tuon tai tuon vääryyden tapahtumisen? Onko Hän kuuro ja sokea vai eikö Hän välitä?
En osaa sanoa, miksi Jumala sallii kaikkea pahaa. Eikä Jumalakaan sitä oikein selvästi ole ilmaissut. Ehkä joskus taivaassa voimme kysyä, miksi se tai se asia tapahtui, jos meitä silloin vielä kiinnostaa...
Haluan tänään kiinnittää huomiomme tämän pyhäpäivän otsikkoon. Siinä ei sanota, että ”Jeesus auttaa hädästä”, vaan ”Jeesus auttaa hädässä”. Mitä se tarkoittaa? Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että Jeesus ei ole elämämme sujumisen ja onnellisuuden takuumies. Kristityllä ei ole mitään erityistä varjelusta tässä elämässä: kaikille voi tapahtua kaikkea. Jeesus ei pelasta hädästä. Päinvastoin: hän näyttää heittävän omansa keskelle monenlaista hätää ja kärsimystä. Eikä hän ole muuta luvannutkaan: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt 16:24).
Pyhäpäivän otsikkomme väittää siis, että Jeesus auttaa hädässä. Se tarkoittaa silloin sitä, että hän lupaa olla kanssamme myös uppoavassa veneessä. Jeesus ei siis aio hypätä pois silloin, kun myrskytuulet pyyhkivät elämämme yli ja venettämme paiskotaan aallokossa niin, että maistamme jo kuoleman suussamme.
Pelko on usein reaktio sellaiseen, mikä poistaa elämämme totutuista normeista. Muutokset, se, etteivät asiat sujuneet niin kuin piti saavat meidät pelkäämään.
Elämänkokemus opettaa meille pikku hiljaa, että hädän edessä olemme rehellisempiä kuin koskaan aiemmin. Naamiot riisutaan. Todellinen olemuksemme paljastuu. Katastrofit ajavat ihmisiä etsimään lohtua, sisäistä rauhaa ja elämän tarkoitusta. Hätä ajaa meitä etsimään Jumalaa.
Pietari halusi mennä Jeesuksen luo. Hän halusi varmistaa, että hänen uskonsa kohde oli totta. Mutta heti kun hän alkoi katsoa ympärillään vellovaa merta ja tuulta niin hän vajosi.
Samalla lailla kun me elämämme vaikeuksissa märehdimme vaikeuksiamme, tunnemme hukkuvamme. Toki saamme ottaa ja täytyykin ottaa elämän realiteetit huomioon vaikeuksissa, mutta kun pidämme katseen Kristuksessa, asiamme menee aivan kuin ”omaan arvoonsa” ja Kristuksen kanssa on turvallista lähteä tutkimaan mitä asialle voimme tehdä.
Edellinen piispamme Voitto Huotari eräässä piispantarkastuksessaan entisessä maaseurakunnassa sanoi saarnassaan lauseen, jonka vieläkin muistan ”Jumala ei jätä, kun meillä on hätä” - Tämän Jumalan kanssa meidän on turvallista matkata elämän karikoissa ja tyvenessä rehellisesti omina itsenämme.
Eikä meidän täydy käyttää mitään kepulikonsteja niin kuin eräässä munkkivitsissä, jossa kerrotaan munkkiluostarista, jonne tuli uusi kokelas paikalle. Kaksi munkkiveljeä veivät kokelaan uskonkokeeseen hyvin vuolaasti virtaavan joen rannalle ja kysyivät kokelaalta, että riittääkö hänen uskonsa ylittämään joen kuivin vaattein? Kokelas oli hieman hämmästyksissään ja niinpä munkkiveljet päättivät näyttää mallia..ensin toinen meni yli ja sitten toinen perässä. Kokelaalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin uskoa, että Jumala auttaa häntäkin. Hän rukoili uskoa lisää ja plumpsis..virta vei kokelaan. Ensimmäinen munkki katsahti toiseen munkkiin ja kysyi: Olisikohan meidän kuitenkin pitänyt kertoa ne kivien paikat? Olisivat munkkiveljet mahtaneet säikähtää jos kokelas olisikin pystynyt ylittämään joen ilman heidän kiviään ;)
Jumala on antanut meille elämäämme avuksi Sanansa, rukouksen, srk-yhteyden ja ehtoollisen. Ne ovat ne uskonelämän hoitamisen neljä tuolin/pöydänjalkaa jolla jaksamme eteenpäin.
Jumalalla on aina linja auki eikä sieltä sanota, että yhteyttä valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada tai se on kuuluvuusalueen ulkopuolella. Ps 50:15, jota sanotaan myös Jumalan puhelinnumeroksi, sanotaan: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.”
Rukoilemme Petri Laaksosen laulun sanoin:
Silloin kun en itse jaksa rukoilla,
kun on sydämeni, tyhjä sanoista,
tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile,
kanna kuivuudesta, ilon lähteelle.
Silloin kun en itse, jaksa uskoa,
kun on sydämeni, liekki hiipuva,
tule sinä Jeesus, usko minussa,
pimeyteni valtaa taivaan valolla.
Silloin kun en itse jaksa rakastaa,
kun on sydämeni kuiva erämaa,
tule sinä Jeesus, hiljaa rakasta,
anna minun löytää rauha sinussa.
Silloin kun en itse jaksa ollenkaan,
kun on kaikki voima poissa kokonaan,
tule sinä Jeesus, tällaisena jään,
pienen lapsen lailla syliin lepäämään.