Jokelan tapahtumista
… haluaisin kanssanne jakaa ajatuksen, rakkaat nuoret.
Haluisin sanoa:
En ymmärrä, miksi näin tapahtuu.
Mutta ei tällaista voi meille tapahtua, ei Heinolassa.
Kumpikaan lause ei kuitenkaan ole totta.
Kyllä jollain tapaa aavistan, miksi tämä tapahtui. Ja se tässä surullista onkin. Ajattelen, että jos ihminen ei koe mitään merkitystä omalla elämällään, hän ei näe arvoa muidenkaan elämällä. Ja merkitystä ei koe, jos ei ole saanut sitä muilta kokea. Jos on joutunut pettymään ihmisiin uudestaan ja uudestaan, jos on saanut kokea, että on huono, ei kelpaa. Vastako ampuminen kuullaan? Eikö kukaan mennyt lähelle välittänyt?
Ja kyllä pahoja asioita voi tapahtua lähellä meitä ja meille. Toivon tietenkin, ettei kenenkään maailmassa tarvitsisi milloinkaan enää kokea tällaista kipua, pelkoa ja surua. Mutta en voi väittää, että me oltaisiin turvassa maailman pahuudelta. Tänä aamuna mietin, mikä lohtu ja toivo meille tässä sitten on. Ei me voida turvautua siihen, että väkivaltaa ja tappamista tapahtuu vain muiden elämässä. En tiedä muuta vastausta, kuin että meidän turvamme on ikiaikojen Jumala. Myös silloin, kun järki ei jaksa selittää, miksi Jumala sallii.
No, entä me?
Me, jotka ei ehkä henkilökohtaisesti tunne ketään ammuskelun uhreista.
Ensinnäkin, rukoillaan. Heitä pieni huokaus ylös ja muista kaikkia niitä nuoria ja perheitä, jotka ovat menettäneet läheisensä ja niitä, joita tämä tapahtuma on muuten koskettanut.
Toiseksi, ole olemassa ihmisille sun lähellä. Kuuntele, välitä. ”Pitää leikkiä kaikkien kanssa” on ihan hyvä ohje muuallakin kuin hiekkalaatikolla. Me tarvitaan toisiamme.
Kolmanneksi, älä jää yksin. Sun asioita haluaa kuunnella Isä Taivaassa, mutta myös joku ihminen tässä maailmassa. Jos ahdistaa, masentaa, tai muuten vain tekee mieli jutella, ihan normiasioista, puhu. Puhu ennen kuin asiat kasvaa möykyksi, jonka purkamiseen tarvitaan epätoivoisia tekoja. Puhu, vaikket tiedä, mitä sanoisit. Puhu kotona, tai puhu koulussa, puhu kavereille, tai meille nuorisotyöntekijöille. Me ollaan sua varten. Soita, mesetä, lähetä sähköpostia. Yhteystiedot löytyy Yhteystiedoista.</br></br>
Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. (5. Moos. 33:27)
Ole siunattu!
