Juhannuspäivän saarna

Päivi Pulakka

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: “Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: “Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: “Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: “Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään. Luuk. 1: 57-66

Pitelen sylissäni vastakastettua vauvaa. Pieni poika oli nukkunut koko kastejuhlansa ajan. Saan nyt istua rauhassa pieni, nukkuva lapsi sylissäni.Meidän yhteinen mummo istuu viereeni. Mieleemme tulvahtaa monia kysymyksiä.

Mikäköhän on tämän pienen ihmisen elämän tie?

Mitä hän tulee kokemaan, minkälaisten kokemusten läpi hänen tulee taivaltaa?

Mitähän kaikkea tällä pienellä, pienellä pojalla on vielä elämässään edessään?

”Mitähän tästä lapsesta oikein tulee?” Sama kysymys nousi esiin myös Elisabetin ja Sakariaan vauvan vierellä. Vanhemmat olivat varmaan itsekin pohtineet samaa. Lapsen ympärillä oli tapahtunut niin monia erikoisia asioita. Eikä lapsen nimi tehnyt tästä poikkeusta. Lapsesta ei tullutkaan isänsä kaimaa, kuten tapana oli. Eikä nimeä löytynyt sen kummemmin edes äidin suvun historiasta. Lapsen nimeksi tuli Johannes. Se tarkoitti - ja tarkoittaa yhä edelleen- ”Jumala on armollinen”.

Jos Sakariaan pojalle olisi annettu isänsä nimi, kuten ehdotettiin, hänen olisi odotettu jatkavan isänsä jalanjälkiä. Ilmeisesti Sakarias oli suvun ja ystävien keskellä arvostettu pappi. Pojalla olisi ollut hieno tulevaisuus isänsä jäljissä. Mutta isän nimen hylkääminen ja enkelin ilmoittamaan nimeen sitoutuminen osoitti, että juuri tälle pojalle oli varattu poikkeuksellinen tulevaisuus.

Nimi oli päätetty taivaissa ennen lapsen syntymää. Se kertoo siitä, että nimi paljastaa jotakin siitä tehtävästä, mihin lapsi on aiottu.

Nimi Johannes tarkoittaa Jumala on armollinen. Tällä tavoin Johannes jo nimellään aloitti uuden aikakauden. Pappi Sakariaan edustaman lakihurskauden tilalle oli tulossa uusi hurskaus, joka perustui Jumalan rakastavaan armoon. Laki ei pelastanut tai vapauttanut ihmistä. Laki oli päinvastoin osoittanut, että ihminen ei kykene toteuttamaan Jumalan tahtoa. Laki paljasti sen, että ihminen on perisynnin alainen.

Jos Johanneksen nimi merkitsee Jumalan armollisuutta, millä tavalla tämä armo tuli näkyviin hänen elämässään? Kovin armolliselta Johanneksen elämä ei vaikuttanut. Hän eli askeettista elämää autiomaassa, äärimmäisen niukkaa ja yksinkertaista elämää. Hänen julistuksensa ei ollut iloista tai hempeää vaan totuuden tulella puhdistettua ja hän vaati ihmisiä itseään tulemaan totuuden valoon, tunnustamaan syntinsä. Missä oli armollisuus? Kovin armolliselta ei tunnu Johanneksen elämän päätös vankityrmässä ja joutua teloitetuksi. Armollisuus ei tarkoittanut helppoa elämää. Se ei tarkoittanut sitä että elämässä ei tarvitse kilvoitella. Jumalan armollisuus ei merkitse sitä, että syntejä katsotaan läpi sormien.

Armollisuus ei merkitse vaikeuksien ja ahdistuksen puuttumista elämästämme. Se on Jumalan läsnäoloa niiden keskellä. Se on sitä, että Jumala pelastaa meidät iankaikkiseen elämään. Hän antaa meille anteeksi Jeesuksen tähden. Johannes oli Kastaja. Kaste on Pyhän Hengen lahja, jonka kautta voimme tulla osalliseksi armollisen Jumalan hyvästä työstä tässä maailmassa. Pyhän Hengen hedelmiä ovat rakkaus ja ilo, rauha ja kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Aina kun me saamme kohdata tai jakaa edellä mainittuja asioita arkisessa, tavallisessa elämässämme, saamme kokea ripauksia Jumalan armollisuudesta. Sellaisessa ilmapiirissä ei tarvitse pelätä hylätyksi tai edes nolatuksi tulemista. Silloin voi aivan aidosti olla sitä, mitä on, ja kokea, että juuri näin minä kelpaan. Jos jokin, niin edellisen kokeminen vapauttaa elämäniloon ja edelleen välittämiseen ja toisista huolehtimiseen! Samalla mahdollistuu myös paitsi toisen ihmisen, myös itsensä armahtaminen.

Ajattelen, ettei särötöntä tai kokonaan ehjää ihmiselämää ole olemassakaan. Uskon myös, että näin tulee maailmassa aina olemaan. Rosoisuus, rikkinäisyys ja erilaiset säröt yksinkertaisesti kuuluvat ihmisen osaan.

Kristityn elämä on luottamista siihen, että kaikkien kipeimpienkin elämänkokemusten aikana – ja juuri silloin – Jumala on; hän ei käännä kasvojaan meistä pois päin; ei hylkää eikä jätä. Hän on se, joka pyyhkii joka ainoan kyyneleemme. Jumala on armollinen;

- siitä on paitsi juhannuksena, myös koko elämässämme kyse.

Sinäkin olet saanut aikanaan oman nimesi. Nimellä on myös olemassa historia ja jokin sananmukainen merkitys. Ehkä nimeesi liittyy jokin tarina. Nimi liittää sinut sinua ennen eläneisiin ihmisiin. Voi olla, että nimeesi on liittynyt odotuksia, joita et ole kyennyt täyttämään. Kuitenkin nimi on yksi osa minuutesi perustaa. Nimi on tullut osaksi sinua ja sinä olet antanut nimelle kasvot ja tulkinnan. Nimesi on tullut myös tahratuksi elämäsi aikana ja siksi tarvitset anteeksiantamusta.

Sinun nimeäsi ei enkeli ilmoittanut. Mutta se on tärkeä nimi. Tärkeinä siinä on se, että sinut on sillä nimellä kastettu ja nimesi on liitetty Jeesuksen nimeen. Jumala on sinulle armollinen. Hän johdattaa sinua korkeuksiin ja syvyyksiin, hän koettelee ja puhdistaa ja Jeesuksen tähden hän antaa anteeksi ja pelastaa sinut.

Herran käsi oli hänen yllään, sanottiin aikanaan juhannuksen päähenkilöstä, pienestä Johannes-vauvasta. Saman Herran käden jäljen me voimme kaikin aistein ihanassa keskikesän vihreydessä ja vehreydessä kokea ja tuntea. Sama Herran käsi on myös meidän päällämme; se kuljettaa ja johdattaa, ja ennen kaikkea, se käsi meitä elämässämme siunaa. Käsien siunaukseen me suljimme kastejuhlassa pienen, untenmailla viipyneen vauvan, hänen kaikki tulevat päivänsä. Sen saman turvallisen käden suojiin me saamme jättää itsemme ja kaikki rakkaamme lähellä ja kaukana.