Turha kuolema?

Uutiset pursuavat 14-vuotiaan tytön raakaa murhaa. Mietitään ja pähkäilläänsitä, että olisiko jotain voitu tehdä etukäteen?

Olisiko 18-vuotiasta nuorta miestä voitu auttaa, ettei hän olisi päätynyt tälläiseen veritekoon?

Mihin tämä maailma on menossa?Uskallanko enää liikkua yksin iltaisin vai mustaavatko pimeät ajatukset tulevaisuuden näköalani?

Uskallanko tai haluanko vielä elää niinkuin ennenkin?

Äkillinen kuolema tuntuu monesti pelottavalta asialta, varsinkin kun se sattuu näin yllättäen. Helposti tuntuu, että turvaa ei ole missään. Saatat miettiä: ”Mitä vain voi tapahtua minullekin”.

Älä jää yksin mietteissäsi. Muista, että et ole yksin hämmennyksessäsi.

Juttele kavereiden kanssa tapahtuneesta. Surkaa ja kyselkää rauhassa ”miksi” - kysymyksiä.

Juttele/ jutelkaa aikuisten kanssa tilanteesta. Vanhempasi ja huoltajasi mielellään osallistuvat pohdintoihisi ja kertovat oman kantansa.

Jos asia jää vaivaamaan sinua pidemmäksi aikaa ota rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen tai seurakunnan työntekijöihin.

Voit myös rukoilla/huokailla Jumalan puoleen, että hän antaa sinulle voimia hakea apua oikeasta suunnasta. Ja joskus rukouskin auttaa jaksamaan eteenpäin.

 

Vaikka tuntuu, että maailma ympärilläsi säröilee, niin muista, että voit turvata Jumalaan aina ja kaikissa tilanteissa. ”Hän ei jätä, kun meillä on hätä.”</br></br>

Turvakytkimen Vaikka kulkisin-biisin sanoin:

Tämän huokauksen, pienen rukouksen

Toiveen jokaisen, tiedät parhaiten

Sielu tyhjä tää, etsi elämää

Tyhjään astiaan, vettä elävää

Tähän heikkouteen, voimattomuuteen

Näet kylmenneen, kivisydämen

Anna puhaltaa, taivaan tuulen taas

Jotta nähdä saan, jotta kuulla saan.

 

Vaikka kulkisin pimeässä vailla valoa

En mä pelkäisi mitään pahaa kun oot turvana

Vaikka huutaisin nimeäsi yöhön pimeään

En mä pelkäisi mitään pahaa kun oot vierelläin .

 

Etsit kadonneen, löysit eksyneen

Sattui sydämeen, sanat rakkauden

Nyt kun tähän jään, voin vain ylistää

Kaiken tehnyt oot, Sä kaiken tehnyt oot .

 

Vaikka kulkisin pimeässä...

Tämän huokauksen, pienen rukouksen

Toiveen jokaisen, tiedät tarkalleen.