Järki hoi, älä jätä!
Meistä kaikki on varmasti törmänneet sellaiseen tilanteeseen, jossa istuksii yksin, iiihan yksin, ja miettii, että miten ihmeessä ja kuinka monen mutkan kautta mä tällaseen tilanteeseen ajauduin. Siinä tilanteessa yleensä vähän ehkä panikoidutaan, mahdollisesti puretaan sitä paniikkia joihinkin kanssa-eläjiin taikka lähimpään asiaan mikä ei juokse karkuun. Varsinkin ennen suuria elämänmullistuksia, kuten kotoa poismuuttoa, ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeita, naimisiin menoa, lasten tekoa, keski-ikää tai vastaavaa tällainen olo voi olla hyvinkin normaali, ja näin lohdutukseksi voin kertoa että se olo menee ohitse. Niin, joku ajattelee, helppo se sun on sanoa, kun sulla ei tällasta oloa ole. Voin kertoo, että kyllä muuten tasan on :D
Tuossa männä sunnuntaina tulin taas ajatelleeksi (vaihteeksi) Suomea. Teitä kaikkia sielä seurakunnassa pörrääviä, sysseä, joka tänne kohta tulla tupsahtaa vierailemaan, puhumattakaan muusta perheestä ja mestoista ja huudeista yms. Väistämättä päähäni pärähti myös ajatus ”Siis jos Salla tulee alta kahden viikon päästä, niin se tarkoittaa että mulla on alta KUUDEN VIIKON päästä PÄÄSYKOKEET!!!” Ja siitähän se paniikki alkoi. Tuli sellainen olo, etten mitään ole saanut aikaiseksi (vaikka olenkin koko alkuvuoden lukenut), ja vaikka olisinkin niin mitään siitä tuloksesta ei ole jäänyt tonne aivokuoreen kiinni. Sitten kun täytyisi tulla Suomeen näyttämään, mitä osaa, niin Herra Isä tuli vaan sellanen fiilis, etten mä mitenkään, en etu- enkä takaperin ole valmis kyseiseen koitokseen. Ensimmäinen reaktio oli rimanlaskeminen. Olin justiinsa kaverini Hildan luona ja täräytin että ”Nytpä tehdään ammatinvalintatestit!” Hilda katso mua ansaitsemallani tavalla ja puki katseensa sanoiksi ”Sä oot vissiin menettäny järkes, eiks jeh? Sä olet pässi menossa yliopistoon, ethän sä NYT ENÄÄ mitään ammatinvalintatestejä tee?!” Mutta minäpä tein, ja tuloksena oli pienen hetken jälkeen mahdollisia tulevaisuuden ammatteja: nuorisotyönohjaaja, toimintaterapeutti ja KYLLÄ, siellä luki myös uskonnonopettaja. Paniikissa rupesin sitten etsiskelemään netistä opiskelupaikkoja ja mun Suomen vierailuun osuvia pääsykoepäiviä ammattikorkeakouluun. Tässä vaiheessa Hilda tokas tapansa mukaan ”mitäpä lottoot?” ja osu naulankantaan:eipähän siellä sellaisia pääsykokeita ollut mihin olisin pystynyt tulemaan.
Seuraava yö meni ihan päin männikköä, eikä nukkumisesta tullut mitään kun Nukkumatti päätti jättää mut sinä yönä kierrokselta. Ja seuraavana aamuna en voinu yksinkertasesti muuta kun soittaa äiteelle. Kolmeen minuuttiin en vetänyt kertaakaan henkeä selittäessäni häkeltyneelle mutsille, miten oli virhe tulla tänne kun en pysty ajattelemaan pääsykokeita ollenkaan kun ainoa ajatus on Suomeen pääseminen ja kun päähän ei ole jäänyt mitään ja mitä ihmettä mä nyt sitten teen kun en pääsekään kouluun. Rakas äitini huokas syvään mun tilityksen jälkeen ja ensimmäisiksi sanoikseen sanoi että ”josko ottasit nyt vähän henkeä väliin”. Kyllähän se sai kymmenen minuuttia mun kanssa puhelimessa lörpötellä ennen ko rauhoituin.
Tänään oli jo parempi fiilis kun sai nukuttua kunnon yöunet. Tapani mukaan jälleen aukailin aamusta tota Isoa Kirjaa, ja pääsiäisen lähestyessä myös Liftari on päättänyt paneutua aiheeseen, tällä kertaa Markuksen mukaan. Mielestäni äärimmäisen tärkeä kohta, johon jokaisen miestä kuuluisi kiinnittää huomiota on Mark. 14:36, jossa Jeesus rukoilee. Jeesus tietää, mitä on tulossa, Hän on opetuslasten kanssa Getsemanessa, ja uskon äärimmäisen totisena että tossa tilanteessa Jeesuksen kädet on varmasti tärränneet ja ajatukset on risteilleet pään sisällä vene avomerellä ilman airoja. Raamatussa lukee, miten Jeesus alkoi tuntea kauhua ja ahdistusta, ihan samoja fiiliksiä mitä mekin tunnetaan näinä päivinä! Jakeessa 36 Jeesus rukoilee Taivaan Isää: ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” Kelatkaa pojat, Jeesusta pelotti ja kauhistutti niin paljon että hän jo hetkellisesti toivoi että se homma lipuis Hänen ylitseen! Mutta kaikista tärkein pointti tossa pätkässä on se, että Jeesus rukoili ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun. Ei Jeesuksen tahdon mukaan, vaan Taivaan Isän tahdon mukaan. Luojan kiitos mentiin Taivaan Isän tahdon mukaan. Koska jos toi tilaisuus olis lipunut Jeesuksen yli ja ympäri, niin meille ei olis varattu taivaspaikkoja hoitopaikasta nimeltä Taivas. Meillä ei olis rakkaussuhdetta ja verisidettä rakastavaan Taivaan Isään, meidän Herraan. Kuinka monta kertaa sitä asiat menis huonompaan suuntaan, jos aina mentäis meidän pillin mukaan...?
Ei MEIDÄN tahdon mukaan, vaan Taivaan Isän tahdon mukaan. Muistan silloin joskus ekaan tai tokaan teille lähettämääni kirjeeseen kirjoittaneeni mulla olevan sellanen fiilis, että Jumala on niiiiiin tarkottanut mun olevan täällä just nyt. Mä olen epäillyt tota monta kertaa. Ja kirjotin mahdollisesti (jos en, niin nyt kirjotan) että sillä on niin tarkotuksensa, että saan rauhassa lukee pääsykokeisiin, niin mahdollisesti sisäänkin pääsen. Minähän en tunnetusti usko sattumiin, jotenka en myöskään usko, että oli sattumaa ettei yksikään amk-pääsykoepäivä satu osumaan ”hollille”, kun olen Suomessa. Jotenka se vissiin olis kiltisti otettava noi pääsykoekirjat kauniiseen käteen, vedettävä viiminen puristus ja lukuspurtti ja kulkea sitä tietä, minkä Jumala ilmiselvästi mun eteeni avaa.
Siunattua pääsiäisen odotusta ja -aikaa koko konkkaronkalle, muruja ootta kaikki.
Sini, Wien