Ympäristöviikon patikkaretki ravitsi sielua ja ruumista

23.9.2017 15.11

ympäristöviikon patikkaretki 2017_L.jpg

Matkaa Heinolan kirkolta Sulkavankoskelle taitettiin syksyisiä polkuja pitkin.

Seurakunnan järjestämälle ympäristöviikon pyhiinvaellukselle kokoontui lauantaiaamuna kaksitoista vaeltajaa. Kaksi liittyi mukaan vielä matkan varrelta. Pastori Timo Lavoila piti alkuhartauden Heinolan kirkossa, josta lähdettiin kävelemään harjupolkuja pitkin kohti Sulkavankosken kesäkotia Ala-Räävelin rannalla.

Matkaa taitettiin porukassa, välillä parijonossa tai pitkänä nauhana peräkkäin kulkien. Kirkonkylän siunauskappelilla pidettiin ensimmäinen pidempi tauko ja Pitäjänkirkolla toinen. Hyväntuulinen puheensorina ja kuulumisten vaihtaminen taukosivat hartaushetkien ajaksi, kun istuttiin alas ja laulettiin pätkä virttä 511 Tie valmis on. Raamatun tekstit ja rukous valmistivat jatkamaan matkaa.

Aikaa noin kymmenen kilometrin kävelymatkaan kului pysähdyksineen 2 tuntia 45 minuuttia. Mukana oli sekä ensikertalaisia että Lapin ruskaretkilläkin vaeltaneita. Joillekin osallistujille pysähdyspaikkoina toimineet seurakunnan tilat olivat uusia vierailukohteita. Sulkavankosken kesäkodilla odottivat eväät ja saunatuvan takassa paistettiin makkaraa. Bussikuljetus kyyditsi vaeltajat takaisin kaupunkiin.

Irja Voutila

« Uutislistaukseen