Uutislistaukseen

Uusia työntekijöitä

Seurakunnassa on alkuvuonna aloittanut kaksi uutta työntekijää, toinen hautaustoimessa ja toinen nuorisotyössä.
kättely2_THUMB.jpg

Hautaustoimen uusi erityisammattimies on Pentti Mäntylä. Hänen tehtäviinsä kuuluvat haudankaivuu, hautausmaiden ja kiinteistöjen piha-alueiden hoito ja kunnossapito sekä pienkoneiden huoltaminen. Osa tehtävänkuvaa ovat myös kiinteistöhuollon ja suntion sijaisuuksiin liittyvät työt.

Pentti on aiemmin toiminut Vantaan hautaustoimessa seitsemän vuotta. ”Mielenkiinnolla odotan minkälaista työ Heinolassa on, kun koneet ja tavat ovat erilaisia”, hän miettii. Heinola ei ole miehelle entuudestaan tuttu, joten kaupunkiin tutustuminen on hänestä mielenkiintoista. ”Varsinkin kesää odottelen kovasti, voi tutustua ympäristöön paremmin.”

Määräaikaisena nuorisotyönohjaajana on aloittanut Camilla Vuori, jonka vastuulla on rippikoulu- ja nuorisotyötä ja erityisesti rippikoulun isosten kouluttaminen ja ohjaus. Kevään ja kesän aikana Camilla on mukana toteuttamassa kahta rippikoulua. Muita tehtäviä ovat muun muassa nuorteniltojen ja erilaisten tapahtumien järjestäminen ja nuorten kohtaaminen niissä. Määräaikaisuus jatkuu elokuun loppuun.

Camilla, lempinimeltään Camsu on valmistunut maaliskuun alussa sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta. ”Valmistumiseni on siis hyvin tuore, joten suurella innolla ja koko sydämelläni lähden tekemään töitä Heinolan seurakunnassa”, Camilla toteaa. ”Työltäni odotan paljon kohtaamisia, hyvää fiilistä ja oppimiskokemuksia.”

2018-03-14 10:31:00.0