Hautajaiset

Läheisen ihmisen kuolema pysäyttää aiheuttaen aina surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön järjestelyjä ja aloitettava hautajaisjärjestelyt.

Hautajaisopas.
Heinolan seurakunnassa on tehty avuksi hautajaisjärjestelyihin opas, joka on valmistunut vuonna 2021. Toivomme, että saat oppaasta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tutustu tästä Kun suru kohtaa - opas hautajaisten järjestämiseen.

Suomi.fi palvelussa on myös opas läheisen kuolema, jossa neuvotaan kuinka toimitaan kun läheinen kuolee. Oppaassa ohjeistetaan myös kuinka toimitaan jos läheinen kuolee ulkomailla. Opasta pääsee lukemaan ilman pankkitunnuksia. 

Hautauksen käytännön asioissa auttaa ja neuvoo seurakunnan kirkkoherranvirasto p. 03 859 2510. Siellä sovitaan siunaustilaisuuden paikka, ajankohta, siunauksen toimittava pappi ja varataan hautapaikka sekä mahdollinen muistotilaisuuspaikka. Kirkkoherranvirastosta voi kysyä myös ohjetta vainajan tuhkan sirottelemisesta mm. vesistöön, Heinolassa Kymeen.

Jos vainaja haudataan muualle kuin kotikuntansa hautausmaalle, hautapaikkaan ja siunaustilaisuuteen liittyvät järjestelyt hoidetaan kyseisen seurakunnan kanssa.

Hautaustoimistojen kanssa sovitaan arkun tai uurnan hankkimisesta, samoin vainajan kuljetuksesta. Lääkärin antama lupa hautaamiseen toimitetaan kirkkoherranvirastoon ennen siunauspäivää mutta hautausjärjestelyt voidaan aloittaa, vaikka lupa hautaamiseen viivästyisi.

Heinolassa hautaan siunaaminen toimitetaan Heinolan hautausmaalla Heinolan siunauskappelissa (n. 80 hlö), Uudella hautausmaalla Kirkonkylän siunauskappelissa (n. 70 hlöä) tai Vanhalla hautausmaalla Heinolan pitäjänkirkossa. Kappelien ja kirkkojen käyttö siunaustilaisuuksiin on kirkkoon kuuluvalle seurakuntamme jäsenelle maksutonta. Seurakunnalta on mahdollista lainata maksutta arkkualba eli arkkuvaate, jonka lainaamisesta sovitaan hautausjärjestelyjen yhteydessä.

Pappi toimittaa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata, jos omaiset sitä pyytävät ja pappi toteaa, että kirkolliseen hautaan siunaamiseen ei ole estettä. Siunausta ei toimiteta, jos vainaja on eläessään ilmaissut, ettei hän halua kristillistä hautaan siunaamista.

Heinolan seurakunnassa hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä perjantaisin tai lauantaisin, mutta muinakin arkipäivinä sopimuksen mukaan se on mahdollista.

 

Sivun oikeasta reunasta löydät linkkejä valtakunnallisiin kirkon ohjeisiin. Varmistathan kuitenkin aina kirkkoherranvirastosta, (03) 859 2510, Heinolan seurakunnan omat ohjeet hautajaisiin liittyvissä asioissa.

HLinkki avautuu uudessa välilehdessäautaushinnastoLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lisätietoja hautajaisjärjestelyistä

 

 virsikirja.fi-sivustollaLinkki avautuu uudessa välilehdessä on äänite jokaisesta virsikirjan virrestä

Siunaustilaisuuteen sopivia lauluja 

Hiljainen tienoo, ukrainal. sävelmä, san. Paavo Kiiski.
Hyvää matkaa, säv. Petri Laaksonen, san. M. Bäckman
Kahden maan kansalainen, säv. J. Löytty, san. K. Pispa
Kristallivirta, ukrainal. sävelmä, suom. san. H. Kaikkonen
Mun kanteleeni kauniimmin, säv. K. Haapasalo, san. K.I. Nordlund
Niin kaunis on maa, säv. K. Rydman, san. K. Rydman
Niin kuin muuttolintusen tie, säv. I. Hannikainen, san. H. Haahti
Oi, muistatko vielä sen virren, säv. O. Merikanto, san. E. Leino, J. Railio
Olen kuullut, on kaupunki tuolla, säv. A. Gurilyov, suom. san. V. Kunnas
Ota hänet vastaan, säv. P. Laaksonen, san. A.-M. Kaskinen
Pidä minusta kiinni, säv. J. Löytty, san. A.-M. Kaskinen
Rakkahin Jeesus, säv. J.S. Bach, suom. san. I. Koskimies
Suojelusenkeli (Maan korvessa), säv. P.J. Hannikainen, san. I. Hellén
Tahtoisin toivoa sinulle, säv. P. Laaksonen, san. A.-M. Kaskinen
Tule, Jeesus, ja siunaa lastas, säv. Y. Karanko, san. V. Rantanen
Täällä Pohjantähden alla, säv. suom. kansansäv., san. J.F. Granlund
Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta, säv. ruotsal. kansansävelmä, suom. san. P. Ylitalo
Valon hymni, säv. P. Laaksonen, san. A.-M. Kaskinen                       

Ehdotuksia siunaustilaisuuden virsiksi 

30 Maa on niin kaunis
245 Nyt sydän luopuu kalleimmastaan
249 Pois kirkas suvi kulkee
341 Kiitos sulle, Jumalani
377 Sun haltuus, rakas Isäni
338 Päivä vain ja hetki kerrallansa
396 Käyn kohti sinua (ent. Sua kohti, Herrani; ”Titanic-virsi”)
397 Kun on turva Jumalassa
462 Soi kunniaksi Luojan
490 Mä silmät luon ylös taivaaseen
499 Jumalan kämmenellä
517 Herra, kädelläsi
548 Tule kanssani, Herra Jeesus
555 Oi Herra, luoksein jää
600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
631 Oi Herra, jos mä matkamies maan
632 Nyt ylös, sieluni
825 Armo suuren Jumalamme
826 Et, Herra, hylkää silloinkaan
923 Silmäni aukaise, Jumalani
932 Oi ihmeellistä armoa (Amazing grace)
970 On unen aika
971 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (Suojelusenkeli)
979 Tulkoon tie sinua vastaan

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö