Vanha hautausmaa

Vanha hautausmaa

Kirkkotie 1, 18300 Heinola

Vanha hautausmaa sijaitsee noin 6 km:n päässä Heinolan keskustasta.

Pysäköintialue ja kirkonkylän seurakuntatalo sijaitsee pitäjänkirkkoa vastapäätä.  

Vanhan hautausmaan pinta-ala on noin 1,4 ha. Yleisöwc sijaitsee erillisessä rakennuksessa, johon käynti on Sotamiehenpolun kautta. Lisäpaikoitus sijaitsee myös Sotamiehenpolun varrella.

Sankarihauta-alue

Hautausmaan keskelle sijoittuu vuosien 1939-1944 sodissa kaatuneiden sankarihauta-alue, johon on haudattu yhteensä 168 sankarivainajaa. Sankaripatsas "Tulevaisuus" kuvaa yksinjäänyttä äitiä, joka pienen pojan kanssa tähyää kohti kaukaisuutta. Patsas on taiteilija Paavo Mikkolan veistämä. Hautakivet valmisti Veljekset Mikkolan Rakennus- ja Hautakiviliike Lahdesta. Patsaan paljastustilaisuus oli 9. lokakuuta 1950.

 

Historia

Vuonna 1772 kiellettiin virallisesti kirkkoihin hautaaminen. Tämän jälkeen haudattiin kirkkotarhaan, jota on laajennettu useaan otteeseen. Vuonna 1853 vahvistettiin käräjillä kirkkotarhan nykyinen laajuus. Alkuperäinen hirsiaita uusittiin kiviaidaksi 1860-luvulla.  

Vanhan hautausmaan opaskarttaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

ke 5.6. klo 17.30 -19.00

Kirkkotie 1, 18300 Heinola

Hautausmaakävely

Seppä, suutari, ruotumies, vänrikki. Opastettu hautausmaakävely Vanhalla hautausmaalla.
ke 21.8. klo 17.30 -19.00

Kirkkotie 1, 18300 Heinola

Hautausmaakävely

Seppä, suutari, ruotumies, vänrikki. Opastettu hautausmaakävely Vanhalla hautausmaalla.