Lasten kerhoissa leikin lumoa, hiljaisuutta ja yhdessä tekemistä
Aloitamme syyskauden 2023 maanantaina 14.8.. ja päätämme sen joulukuussa perjantaina 8.12.
Päiväkerhot
Päiväkerhot ovat 2–6-vuotiaille tarkoitettuja maksuttomia kerhoja, jotka kokoontuvat kahdesti viikossa 3 tuntia kerrallaan.
Päiväkerhoja järjestetään kirkonkylässä Pappilantuvalla ja keskustassa Mahiksella.
Pappilantuvalla tiistaisin ja torstaisin klo 13 - 16.
Mahiksella tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 12.
Kerhot sisältävät monipuolista ja lapsen kehitystä tukevaa toimintaa. Leikin ja muun tekemisen lomassa hiljennytään, kuullaan raamatunkertomuksia ja eletään kirkkovuotta läpi lapsen tavoin.
Toimintamme on sitoutunut yleisiin pedagogisiin periaatteisiin, huomioiden kristillisen kasvatuksen sisällön toteutuminen.
Vapaita päiväkerhopaikkoja voi kysyä vastaava lastenohjaaja lena.nikkila@evl.fi tai puh. 044 0593 417
Päiväkerhot lomailevat viikolla 43.
Aamu pop-up
Kokoontuu pääsääntöisesti Mahiksella (Maaherrankatu 17) maanantaiaamuisin klo 9.30 - 11. Jokaisella kerralla on eri teema, jonka ympärille
ohjelma rakentuu. Täällä harrastetaan esimerkiksi yhdessä leipomista ja retkeilyä. Pop-up aamukerhoon voit tuoda 3-vuotta täyttäneen lapsen lastenohjaajan huomaan touhuamaan tai osallistua itsekin päivän teeman parissa työskentelyyn. Alle 3-vuotiaat oman aikuisen kanssa.
Retkipäivinä tai puistotreffeillä kaikki lapset aina oman aikuisen kanssa.
Viikolla 43 Aamu pop-up on lomalla.
Ilta pop-up
Avoin kerho 3-vuotta täyttäneille ja pienille koululaisille. Ilta pop-up kerhossa leikitään iltaan sopivia leikkejä, opetellaan iltatoimia leikin kautta, tutustutaan toisten lasten iltatoimitapoihin ja opetellaan iltarukous.
Jokainen kerhokerta päättyy iltasatuun ja iltarukoukseen.
Maksuton iltapala lapsille!
Tämä kerho kokoontuu Mahiksella (Maaherrankau 17) keskiviikkoiltaisin kello 17 -19.
Ilta pop-up kerhoa ei ole viikolla 43 eikä kirkonkylän perheiden iltoina 13.9. ja 1.11.
IIK! -iltapäivän iloinen kerho
Pienille koululaisille esikoululaisista nelosluokkalaisiin asti suunnattu iltapäivän kerho, jossa leikitään ja tutustutaan lapsia kiinnostaviin teemoihin askarrellen ja ihmetellen.
Tämä kerho on sopiva myös kotona oleville vanhemmille lapsineen. Tervetuloa leikkimään ja viettämään aikaa! Aikuisetkin voivat ottaa omat eväät mukaan.
IIK! järjestetään Vierumäen seurakuntatalon päädyssä.
Esikoululaisilta ja koululaisilta kerhossa käyminen edellyttää ennakkoon ilmoittautumisen vastaava lastenohjaaja Lena Nikkilälle puhelimitse 044 0593 417 arkisin klo 8-16, jotta samalla voi sopia lapsen kotiinlähdöstä joko itsenäisesti tai huoltajan kyydissä. Jokaiselle kerhokerralle ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan ilmoittautuminen kattaa koko kauden, vaikka lapsi ei joka kerta tulisikaan kerhoilemaan.
Kerhoon voi ottaa omat eväät ja sisätossut.
Kerho järjestetään tiistaisin ja torstaisin klo 14 - 16. Lastenohjaajat ovat paikalla klo 16.30 asti, joten lapset voivat halutessaan odotella vanhempien hakua sisätiloissa.
Kerhoa ei ole viikolla 43.
Tervetuloa!
