Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Betlehemin Rauhantuli palaa Heinolassa partiolaisten soihtukulkueessa itsenäisyyspäivänä. Rauhantulen Heinolaan saattavat Heinolan seudun partiolippukunnat Kymen vartiot ry ja Myllykylän Harjuvuokot sekä Heinolan seurakunta. Soihtukulkueen päätteeksi Rauhantuli palaa Heinolan hautausmaan sankarihautausmaalla, josta kuka tahansa voi hakea tulen itselleen esimerkiksi lyhdyllä.
30.11.2023 14.23
Kirkkopuistossa rakennetaan maalämpöä ja kaivaustyöt aiheuttavat muutoksia liikkumiseen kirkon ympärillä. Viikon verran poissa käytöstä ollut kirkkoon johtava luiska on jälleen normaalisti käytössä ja kirkkoon pääsee esteettömästi. Kulkuyhteys wc-rakennukseen on edelleen poikki.
7.11.2023 15.57
Nuorisotyönohjaaja | Oikotie Työpaikat
18.10.2023 10.00
Heinolan seurakunta kaipaa riveihinsä kahta kesätyöntekijää kesäksi ajalle 29.5.-16.8.2024 määräaikaiseen virkasuhteeseen: kirkolliseen nuorisotyöhön opiskelevaa sosionomia (AMK) tai yhteisöpedagogia (AMK) sekä teologian opiskelijaa.
11.10.2023 14.43
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousvaalit ja hiippakuntavaltuustojen vaalit järjestetään 13. helmikuuta 2024. Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin. Se käsittelee kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Hiippakuntavaltuustolla on muun muassa oikeus tehdä esityksiä kirkolliskokoukselle.
11.10.2023 14.32
Heinolan seurakunta kutsuu kaikkia neulomisesta innostuneita suunnittelukilpailuun. Tarkoituksena on suunnitella seurakunnalle oma villasukkamalli.
10.10.2023 08.31
Kesäilta Heinolassa -runokilpailuun lähetetyt runot ovat luettavissa verkkosivuillamme.
7.9.2023 10.08
Kirkonkylän seurakuntatalossa tehdään elo-syyskuun aikana korjaustöitä. Alakerran ison salin (Alasali) yläpohja puhdistetaan ja eristetään. Remontti alkaa 7.8. ja sen arvioidaan valmistuvan syyskuun puoliväliin mennessä. Remontin aikana talo ei ole käytössä.
7.8.2023 10.10
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä