Uutislistaukseen

Piispan rohkaisukirje ikäihmisille

Lue tästä piispamme Seppo Häkkisen terveiset ikäihmisille

Hyvät Mikkelin hiippakunnan ikäihmiset

Osana länsimaista kehitystä aikamme ihannoi nuoruutta ja voimaa. Sen kääntöpuolena yhteiskunnasta näyttää pitkälti kadonneen ymmärrys ikääntymisen merkityksestä ja vanhuuden arvosta. 

Teillä ikääntyneillä on paljon annettavaa tälle yhteiskunnalle ja nuoremmille polville. Sananlaskujen kirjassa meitä muistutetaan: ”Harmaat hapset ovat kunniaseppele.” (16:31).

Teidän elämänkokemuksenne ja sen jakaminen nuoremmille on hyvä ja tärkeä tuki tuleville polville.
 
Korona-aika on nostanut esille entistä enemmän yksinäisyyden. Erityisesti moni ikääntynyt on sen kokenut. Tiukkojen rajoitusten aikana oli jopa tilanteita, jossa puolisot eivät voineet tavata toisiaan, vaan joutuivat katsomaan toinen toistaan ikkunan läpi, toinen ulkona ja toinen hoitokodissa. Viruksen tarttumisen pelossa moni ei ole uskaltanut tavata läheisiään ollenkaan pitkiin aikoihin. Eristäytymisen ja yksinäisyyden kokemus on jaettu tänä aikana laajasti. 

Kantaminen kuvaa hyvin kristillisen uskon ydintä. Jumala on taivaallinen Isä, joka kantaa meitä ihmisiä samalla tavalla kuin äiti tai isä kantaa lastaan. Raamatussa on tästä turvallinen lupaus: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.” (5. Moos. 33:27).

Teidän käsivartenne ovat kantaneet paljon, niin ihmisiä, asioita kuin erilaisia tehtäviäkin. Kiitos, että olette jaksaneet! Voimanne ovat varmasti monesti loppuneetkin, mutta yhä uudelleen olette käyneet työhön maamme ja lähimmäistemme parhaaksi. 

Jumalan käsivarret eivät petä, vaikka tämä aika on rajoittanut elämäämme ja lisännyt yksinäisyyttäkin. Jumalan käsivarsien varassa tekin saatte elää arvokasta elämää. Elämänne on arvokasta, koska Jumala on sen lahjaksi antanut.
 
Hyvän Jumalan siunaamaa kevättä sekä voimia ja terveyttä jokaiseen päiväänne!

 

Seppo Häkkinen

 

 

Thu Apr 29 11:18:35 EEST 2021