Seurakuntakeskuksen purku etenee
Purkamisen jälkeen alueelle kylvetään niittysiementä.
3. kesäkuuta purku-urakka oli edennyt kellarikerrokseen
Seurakuntakeskuksen purkutyöt ovat sujuneet aikataulun mukaisesti. Purkujätettä kuljetetaan pois tontilta juhannusviikolle saakka, jonka jälkeen maa tasoitetaan hiekalla. Hiekan päälle levitetään ohut multakerros ja sen päälle kylvetään niittysiementä. Kesän aikana puretun kiinteistön kohdalle kasvaa viheralue.
Tontille on kaavoituksen mukaan mahdollista rakentaa pienkerrostaloja, mutta seurakunnalla ei ole tällä hetkellä aikomuksia aloittaa rakennushankkeita.

14.6.2024 08.35