Uutislistaukseen

Valot sammuvat Heinolan hautausmaalla la 22.3.

Seurakunta on aikaisempien vuosien tapaan mukana WWF:n Earth Hour -ilmastotapahtumassa lauantaina 22.3. Osallistumme sammuttamalla valot Heinolan hautausmaalta.

2024_eh_lupauspostaukset_1200x1200_homotiainen.jpg

Osallistumisemme näkyy kampanjan sivuilla. Valojen sammuttaminen on symbolinen ele, jolla osoitetaan huolta ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Se on valomerkki päättäjille.

Earth Hour on WWF:n vuonna 2007 käynnistämä kansainvälinen, maailman laajimmalle levinnyt ympäristötapahtuma, jota vietetään kerran vuodessa. Seuraavan kerran Earth Hour koittaa lauantaina 22. maaliskuuta 2025 kello 20.30–21.30. Jopa noin 1,5 miljoonaa suomalaista ilmaisee vuosittain huolensa ympäristön tilasta osallistumalla WWF:n Earth Houriin. Tapahtumaan osallistuu myös satoja organisaatioita ympäri maata oppilaitoksista yrityksiin ja kunnista järjestöihin.

Earth Hourin teemana on tänä vuonna ”Anna tunti luonnolle”. Tapahtumalla halutaan tämän teeman kautta kiinnittää huomiota siihen, että lyhyessäkin ajassa voi toimia vaikuttavasti luonnon ja ilmaston puolesta. Oman tuntinsa luonnolle voi antaa tekemällä mitä tahansa luonnon ja ilmaston kannalta positiivista asiaa yhden tunnin ajan, itselle sopivana ajankohtana. Kun ihmiset lähes 200 maassa antavat oman tuntinsa yhteiselle planeetallemme, vaikutus kertautuu miljoonilla. Tällaisen joukkovoiman kautta Earth Hour tuo luonnon köyhtymisen ja ilmastonmuutoksen maailmanlaajuiseen valokeilaan ja korostaa tarvetta toimia valoisamman tulevaisuuden rakentamiseksi. Yksi tunti voi toimia alkuna myös pysyvämmälle muutokselle kohti kestävämpää toimintaa.

Lisää tietoa löytyy Earth Hourin verkkosivuilta.

Lähteenä käytetty WWF:n tuottamaa materiaalia.

Kati Metso
Kati Metso
Seurakuntapuutarhuri
Käyntiosoite Temppelikatu 1 / postiosoite Virtakatu 4
18100 Heinola

13.3.2025 12.43